21/04/2023
Ilkka Korhoselle Suomen Yrittäjien eläkeristi
Arvokas tunnustus tehdystä työstä
Suomen Yrittäjät ry on myöntänyt Dust Control Systems Oy:n (DCS) pitkäaikaiselle pääomistajalle ja toimitusjohtajalle Ilkka Korhoselle Yrittäjäristin eläkeristin. Ilkka Korhonen tuli vuonna 2007 yrityskaupan kautta yrittäjäksi jatkamaan DCS:n vuodesta 1983 jatkunutta taivalta. Ilkan aikana DCS on kasvanut osaavasta pienestä insinööritoimistosta keskiraskaaksi kaasunkäsittelylaitteita toimittavaksi konepajaksi. Yrityskauppojen kautta DCS:ään on yhdistetty mm. Loviisassa toimineen PT Components Oy:n puhallinliiketointa sekä Voikkaalla toiminut Maintpartner Oy:n konepaja.
”Yrittäjäristin eläkeristi on arvokas tunnus tehdystä työstä, kiitos tästä”, toteaa Ilkka Korhonen. ”Pitkä yrittäjäura ja yrittäjyyden osaltaan tuottama yhteiskunnan hyvinvointi ja työllistäminen on arvostamani saavutus, tyytyväisyyden aihe.”
”Korostan yrittäjyyden tärkeyttä, mutta samalla arvostukselle tunnistan nöyränä, että yrittäjyys ei ole mahdollista ilman yrittäjyyden mahdollistavana työntekijöitä, yhteiskuntaa ja ympäristöä, joiden puitteissa yrittäjän toiminta on tehty mahdolliseksi”, toteaa Ilkka yrittäjän selviämisen edellytyksistä.
Suomen yrittäjien Yrittäjäristin eläkeristi on arvokas tunnus tehdystä työstä, vuosikymmeniä kestänyt yrittäjäura on saavutus, josta voi olla ylpeä ja kiitollinen.
Ilkka Korhonen jatkaa DCS:n ratkaisuasiantuntijana eläkkeelle jäätyäänkin, ja on vaativien asiakasprojektien käytettävissä.
Lisätietoja:
Ilkka Korhonen, p. 044 730 8111
Toimitusjohtaja Tapani Stipa, 044 730 8102